sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kuukausi täyteen



Jälleen kerran sunnuntai. Hassua ajatella, että huomenna maanantaina olen ollut täällä kuukauden. En oikein tiedä tuntuuko, että aika on mennyt nopeasti vai hitaasti? Tavallaan tuntuu, että olen ollut täällä kauan, ainakin rutiinit ovat jo täysin tullet elämääni. Hämmentävää huomata kuinka nopeasti kaikkeen tottuu, kylmään suihkuun, pölyyn ja pölymaskin käyttöön, pulloveteen ja ikuiseen meteliin.

Kulunut viikko on sisältänyt taas yhden juhlapyhän HOLI:n,( hindujen juhlapyhä jossa toivotetaan monsuunikausi tervetulleeksi). Tästä juhlapyhästä lähinnä mieleen tulee suomen vappu, meininki on lähes sama. Ihmiset kerääntyvät ulos ja heittelevät toisiaan vesi-ilmapalloilla ja värillisillä pulvereilla. Värikkyys on tärkeä osa juhlaa. Itse jätin pallot ja pulverit kauppaan, mutta juhlahumua ei voinut olla ohittamatta.

Nainen myymässä tekemiään saviruukkuja
Töissä aikamme on kulunut täysin haastattelujen tekemiseen ja kirjoittamiseen. Keskiviikkona toimistolla vieraili ihmiskaupan vastaista työtä tekeviä italialaisia, myös Lily oli paikalla. WHR on monessa mukana ja toimistolla vierailee toinen toistaan kiinnostavampia ihmisiä.
Lauantaina suuntasimme taas jo perinteeksi tulleelle ”pois Kathmandusta retkelle”. Hyppäsimme bussiin ja ajoimme naapurikaupunkiin Baghtapuriin. Baghtapur on todella ihastuttava pieni ja hyvin historiallinen kaupunki. Kaupungista löytyy upea Durbar-aukio temppeleineen, joka valitettavasti kärsi pahasti 2015 maanjäristyksessä ja korjaustyöt ovat edelleen kesken. Kaupungissa oli hyvin paljon nähtävää, välillä tuntui siltä, että mieli ja silmät eivät pysty edes käsittämään kaikkea ja oli pidettävä tauko. Vietimme kaupungissa koko päivän, söimme välillä momoja ja jatkoimme taas ihmettelemistä. 


Uudelleen rakentamista Dubar- aukiolla
Kotimatka päättyi hauskasti. Bussimme kaarsi Jawalakhelin bussiasemalle, jossa seuraavat kyytiin nousijat odottivat. Yhtäkkiä huomasin, kuinka takana olevaani ikkunaan koputettiin. Bussin ulkopuolella oleva nainen viittoi minulle, että ottaisin hänen lapsensa pienestä bussin ikkunasta sisään. Ikkuna oli todella pieni, onneksi oli pieni myös tyttö, joka minulle ikkunasta nostettiin. Ja siinä sitä oltiin, kökötettiin pienen tytön ja hänen ilmapallonsa kanssa bussissa. Selvisi sitten myös hetken päästä syy miksi tyttö minulle nostettiin. Hänen äitinsä oli kätevä ja varasi näin itselleen etupenkin bussista. Samaan aikaan kun minä istuin tytön kanssa etupenkillä, yritti Riina päästä bussista ulos, ilman tulosta. Samaan aikaan kun Riina yritti ulos, tuli bussiin kolme ihmistä sisään. Lopulta bussin kuski käski meidän häipyä hänen ovestaan ulos. Opimme siis älä koskaan jää bussiin viimeiseksi, muuten sinut jyrätään ulos tullessasi.

Minä ja ikkunasta ilmestynyt lapsi