maanantai 9. huhtikuuta 2018

Projektin tuloksia Dharmasthalista

Viime viikolla kerroin Dharmastalissa toteutetusta valokuvaprojektin ensimmäisestä osuudesta. Toisen osuuden toteutimme viikon kuluttua ensimmäisestä.

Kukkaloistoa


Naisilla oli kamerat kotonaan viikon ajan, jonka jälkeen kokoonnuimme yhdessä katsomaan kuvia ja keskustelemaan niistä. Sandip, tulkkimme oli jälleen mukana auttamassa.


Iloinen ryhmämme

Naiset olivat innoissaan kuvien katselusta, jokaisella oli kamerassaan melkoinen määrä kuvia ja jouduimme melko vilkkaasti käymään nämä läpi. Kuvia oli, jos jonkinlaisia, oli eläimiä, kukkia, ystäviä, perhettä ja festivaalia.

Jokainen kertoi vuorollaan miksi olivat mitäkin kuvanneet ja tunnelma oli hyvin innostunut. Lopulta pyysimme jokaista valitsemaan yhden lempikuvan, jonka teetämme osallistujille muistoksi.

Lisäksi keräsimme tehtävästä palautetta kuvakorttien avulla, jossa jokainen sai valita omaa fiilistään vastaavan kuvan ja esittää sen muille. Palaute oli erittäin positiivista.

Festivaalia



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Viikkoja vierähtänyt


Viime viikkojen aikana on tapahtunut paljon, varsinkin työn saralla. Sunnuntaina 18.3 pääsimme toteuttamaan projektiamme leskinaisten ryhmään Kathmandun ulkopuolelle Dharmasthaliin.

Dharmasthali on pieni kylä noin 17km Kathmandun ulkopuolella, jonne ajelimme bussilla noin 1,5h huonokuntoisen tien vuoksi. Olimme valmistautuneet projektin toteutukseen kuluneella viikolla, miettimällä kaikki mahdolliset; ”mitä voi mennä pieleen” ja ”mitä jos” tilanteet läpi. Tässä kulttuurissa, kun on jo opittu, kaikki on mahdollista.

Ryhmän vetäjäkään ei puhunut englantia, joten saimme hänen poikansa meille tulkiksi. Tulkin avulla saimme selitettyä naisille mistä oli kysymys ja 6 vapaaehtoista ilmoittautui innokkaiksi valokuvaajiksi. 

Hieman teoriaa
Riina opetti naisille kameroiden käyttöä, osalla varmasti tämä oli ensimmäinen kosketus digikameraan. Kameran käytön opetteleminen aiheutti paljon hilpeyttä. Naiset innostuivat kuvaamaan Riinaa, hänen opettaessaan. Vähän kuin pienet lapset uuden lelun kanssa. Lopulta treenasimme kuvaamista ja kaikille löytyi oikea ote kameran käyttöön, ainakin toivottavasti.

Voimaannuttavan valokuvauksen ideana on kuvata omasta arkielämästä asioita, jotka tuottavat iloa ja hyvää mieltä. Jokaisella nämä sitten voivat olla mitä tahansa, toiselle kukka toiselle teekuppi. Innolla odotamme, miten naiset ymmärsivät idean ja mitä ensi heidän kameroistaan seuraavalla tapaamiskerralla löytyy.

Haastavaksi tässä osoittautuu varmasti se, että täällä kameroilla ei kuvata muita kuin ihmisiä. Joko ystäviä, perhettä tai selfieitä. Mutta mitä tahansa kuvista paljastuu, on itse kuvaaminen jo varmasti tuottanut naisille iloa ja hauskoja hetkiä. Tämä oli täysin aistittavissa jo alussa.



Käytännön harjoittelua


sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kuukausi täyteen



Jälleen kerran sunnuntai. Hassua ajatella, että huomenna maanantaina olen ollut täällä kuukauden. En oikein tiedä tuntuuko, että aika on mennyt nopeasti vai hitaasti? Tavallaan tuntuu, että olen ollut täällä kauan, ainakin rutiinit ovat jo täysin tullet elämääni. Hämmentävää huomata kuinka nopeasti kaikkeen tottuu, kylmään suihkuun, pölyyn ja pölymaskin käyttöön, pulloveteen ja ikuiseen meteliin.

Kulunut viikko on sisältänyt taas yhden juhlapyhän HOLI:n,( hindujen juhlapyhä jossa toivotetaan monsuunikausi tervetulleeksi). Tästä juhlapyhästä lähinnä mieleen tulee suomen vappu, meininki on lähes sama. Ihmiset kerääntyvät ulos ja heittelevät toisiaan vesi-ilmapalloilla ja värillisillä pulvereilla. Värikkyys on tärkeä osa juhlaa. Itse jätin pallot ja pulverit kauppaan, mutta juhlahumua ei voinut olla ohittamatta.

Nainen myymässä tekemiään saviruukkuja
Töissä aikamme on kulunut täysin haastattelujen tekemiseen ja kirjoittamiseen. Keskiviikkona toimistolla vieraili ihmiskaupan vastaista työtä tekeviä italialaisia, myös Lily oli paikalla. WHR on monessa mukana ja toimistolla vierailee toinen toistaan kiinnostavampia ihmisiä.
Lauantaina suuntasimme taas jo perinteeksi tulleelle ”pois Kathmandusta retkelle”. Hyppäsimme bussiin ja ajoimme naapurikaupunkiin Baghtapuriin. Baghtapur on todella ihastuttava pieni ja hyvin historiallinen kaupunki. Kaupungista löytyy upea Durbar-aukio temppeleineen, joka valitettavasti kärsi pahasti 2015 maanjäristyksessä ja korjaustyöt ovat edelleen kesken. Kaupungissa oli hyvin paljon nähtävää, välillä tuntui siltä, että mieli ja silmät eivät pysty edes käsittämään kaikkea ja oli pidettävä tauko. Vietimme kaupungissa koko päivän, söimme välillä momoja ja jatkoimme taas ihmettelemistä. 


Uudelleen rakentamista Dubar- aukiolla
Kotimatka päättyi hauskasti. Bussimme kaarsi Jawalakhelin bussiasemalle, jossa seuraavat kyytiin nousijat odottivat. Yhtäkkiä huomasin, kuinka takana olevaani ikkunaan koputettiin. Bussin ulkopuolella oleva nainen viittoi minulle, että ottaisin hänen lapsensa pienestä bussin ikkunasta sisään. Ikkuna oli todella pieni, onneksi oli pieni myös tyttö, joka minulle ikkunasta nostettiin. Ja siinä sitä oltiin, kökötettiin pienen tytön ja hänen ilmapallonsa kanssa bussissa. Selvisi sitten myös hetken päästä syy miksi tyttö minulle nostettiin. Hänen äitinsä oli kätevä ja varasi näin itselleen etupenkin bussista. Samaan aikaan kun minä istuin tytön kanssa etupenkillä, yritti Riina päästä bussista ulos, ilman tulosta. Samaan aikaan kun Riina yritti ulos, tuli bussiin kolme ihmistä sisään. Lopulta bussin kuski käski meidän häipyä hänen ovestaan ulos. Opimme siis älä koskaan jää bussiin viimeiseksi, muuten sinut jyrätään ulos tullessasi.

Minä ja ikkunasta ilmestynyt lapsi

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Jälleen sunnuntai


Jälleen sunnuntai ja viikko takana. Mennyt viikko kului työn puitteissa. Valokuvaprojektin lisäksi toteutamme järjestöllä ns. dokumentointia, jossa haastattelemme järjestössä kauan olleita työntekijöitä ja kuvaamme heidät. Yritän saada pienen esittelyn kasaan WHR:n toiminnasta ja leskinaisista niin pian kuin mahdollista.

Mutta takaisin menneeseen viikkoon. Alkuviikosta aloimme metsästämään itsellemme kurthia eli nepalilaisia naisten asuja, joita täällä käyttävät lähes kaikki. Näitä kurthakauppoja on täällä joka kulmalla, mutta se sopivan ja täydellisen kuosin metsästys ei tässä väritaivaassa ole helppoa, vaihtoehtoja on siis liikaa. Ongelmaksi minulle aiheutui myös kadulla ohi vilisevät toinen toistaan ihastuttavimmat kurthat. Joka päivä; tuollaisen haluan! ja kun menin liikkeeseen, minulle tarjottiin kasa erilasia todella överikoristeltuja versioita. Nämä ovat siis oikein hienoja myös, mutta en vaan nää itseäni kulkemassa blig-blig-kurtha päällä pitkin Kathmandun katuja.

Tiistai-iltana Sailo vei meidät ystävänsä liikkeeseen, josta Riina löysi nopeasti itselleen kurthan. Minä painiskelin eri värien kanssa kunnes lopulta päätin olla ottamatta mitään. Keskiviikkona töiden jälkeen yritin etsiä sopivaa kuosia Patinin kaduilta, ilman tulosta, kunnes menin vielä kerran Sailon ystävän kauppaan ja omani löytyi, mahtavaa!

Kun kurthat oli löydetty, täytyi ne viedä räätälille. Näitä ei siis osteta valmiina vaan ne ostetaan ns. puolivalmiina ja räätäli ompelee niistä juuri oikean kokoiset. Meidän omat vietiin Sailon kanssa hänen vakio-räätälilleen. Nyt odotellaan ensi tiistaihin, jolloin asumme ovat valmiit!

Tässä kuva kurthasta, eli housut joko tiukat tai leveät pussihousut, kurti eli tuninka ja kaiken päälle vielä asuun mätsäävä huivi. Itse teetätin housuista pussimalliset. Kurthan kanssa on tärkeää, että housut ja tuninka eli kurti mätsäävät toisiinsa, molemmista pitää löytyä samaa väriä.  Kurthat ovat joko kesäkankaasta eli ohkaisemmasta tai talvikankaasta eli paksusta. Meille tehtiin kesäkurthat, onhan täällä jo kevät. 

Vaatebisnesten lisäksi vietimme lauantaina lähes koko päivän Kathmandun ulkopuolella sijaitsevassa Shivapurin kansallispuistossa. Lähdimme sinne yhdessä Saran ja Kerstinin kanssa, jotka ovat meidän kanssa toimistomme ulkkikset. Sara on kotoisin Italiasta ja Kerstin Itävallasta.
Matka puistoon sujui yllättävän helposti, vaihdoimme kerran bussia ja olimme perillä sovittua aikaisemmin. Puisto sijaitsee pienen Budhanillakanta kylän yläpuolella kukkuloilla. Kerstin oli käynyt puistossa aikaisemmin ja otimme matkaan oppaan, saman kenen kanssa hän oli puistossa viimeksi käynyt.

Matkalla luostarille
Kiipesimme noin 1.5h luostarille, joka sijaitsi kukkulan puolivälissä. Maisemat olivat kauniit, rukouslippujen liehuessa taustalla. Myös luostari oli myös oikein kaunis. Kuulimme muun muassa, että luostarin nunnat olivat 2015 vuoden maanjäristyksen jälkeen ottaneet kodittomia lapsia luostariin. Luostarin yksi iso rakennus oli hajonnut täysin maanjäristyksessä. Onneksi kuitenkaan kukaan ei ollut vahingoittunut. 
Syötyämme eväät luostarin pihalla aloitimme paluumatkan alaspäin, sillä aivan huipulle kiipeäminen olisi kestänyt reilut 6h. Tässä kuvia matkan varrelta. 

Pakko vielä mainita tämän viikon kohokohtana hedelmäsalaatti! Voi apua kuinka hyvältä maistui tuoreet hedelmät, kolmen viikon pelkän paistetun ruuan syömisen jälkeen. Ostimme torilta kaksi muovikassillista hedelmiä; banaania, omenoita, mandariineja, vesimelonia, mangoja ja papaijaa. Kaikki kuorellinen täällä on turvallista syödä. Hedelmät paranevat vielä, kun mennään enemmän kohti kesää, en malta odottaa!

En olekaan maininnut vielä vedestä, mutta kuten varmasti moni tietää kraanavesihän täällä on täysin saastunutta ja sitä juodessa sairastuu lähes varmasti. Meille tänne Sailolle tulee juomavesi isoissa pulloissa. Kraanavettä käytetään vain tiskaamiseen ja toivottavasti ei ruuan laittoon? Me emme Riinan kanssa käytä, mutta ehkei Sailokaan.

Sailo ja James lähtivät lauantaina eli eilen Intiaan, synnyinseuduilleen häihin. Viipyvät reissulla reilun viikon, sillä menevät ensin valmistelemaan juhlia ja ensi viikonloppuna ovat itse juhlat. Vieraita juhliin tulee muuten noin kaksituhatta, kyllä, kaksituhatta on ihan normaalimäärä täällä.



Paikallisen ravintolan keittiö
Ja vielä yksi kohokohta, kuluneen viikon aikana täällä oli myös alkuviikosta maanjäristys, ainoa vaan että me emme siihen heränneet eli oli ja meni.






sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Työjuttuja menneeltä viikolta

Viikko kulunut todella nopeasti. Huomaa että iltaisin väsyttää normaalia enemmän, jo yhdeksän aikaan olen täysin valmis kaatumaan sänkyyn. Tästä syystä myös kirjoittelu tänne jäänyt vähemmälle.

Mielenilmaus
Viikko on ollut työntäyteinen, paitsi tiistaina meillä oli vapaa päivä, hindujen pyhän vuoksi. Olimme kuitenkin ahkeria ja teimme töitä kahvilasta käsin.

Toimistolla olimme vain muutamana päivänä, sillä keskiviikkona osallistuimme Uman ja Sumeeran kanssa mielenilmaukseen naisten oikeuksien puolesta. Mielenilmaus oli tavallista pienempi, mutta silti erinomainen tapa nähdä missä kaikessa järjestö on mukana.
                     

Puhumassa Lily Thapa
Torstaina osallistuimme WHR:n järjestämään seminaariin, joka oli tarkoitettu järjestön työntekijöille. Paikalle saapui paljon väkeä niin Kathmandusta kuin sen ulkopuolelta. Seminaarissa puhuttiin  toiminnan kehittämisestä ja toiminnan sisällöstä. Tapasimme paljon uusia kasvoja ja meitä valokuvattiin innolla. Seminaari pidettiin nepalin kielellä, mutta onneksi saimme tulkkausapua toimistomme väeltä aluksi, loppuvaiheessa tönötimme penkissa ymmärtämättä mitään. Noh, ainakin aluksi ymmärsimme. Seminaarin päätti paneelikeskustelu, jossa yhtenä osallistujana myös WHR:n perustaja Lily Thapa. Upea nainen, klikkaamalla nimeä pääsee lukemaan hänestä hieman lisää.


Paneelikeskustelu
Lauantaina meillä oli myös ns. työpäivä, jonka vietimme naisten oikeuksien festivaaleilla. Kyseistä festivaalia on järjestetty monessa eri maassa, myös Suomessa. Sisältöön kuului; paneelikeskusteluja, esityksiä, työpajoja ja puheita. Järjestömme puheenjohtaja Sumeera toimi yhden keskusteluista vetäjänä. Paneelikeskustelujen aiheita olivat muun muassa seksuaalisuus, naisten oikeudet, vahvat naiset. Todella mielenkiintoisia kaikki! Festivaali oli kansainvälinen, joten monet puhuivat sekä englantia että nepalia. Käytössämme olivat myös tulkkauskuulokkeet.



Sunnuntaina vietimme vapaapäivää ja suuntasimme apina temppelille. Matka temppelille kesti reilun tunnin liikenneruuhkassa. Matkaa n. 10km. Temppeli oli todella kaunis, jotenkin nämä temppelit vetoavat minuun enemmän kuin muut aasian Buddaht. Illalla kävimme Sailon kanssa sovittamassa kurtia eli nepalilaista asua, jonka ajattelin teettää itselleni. Vaihtoehtoja oli liikaa, joten en vielä löytänyt sopivaa. Etsintä jatkuu, laitan tänne kuvia kun löydän sopivan.

torstai 8. helmikuuta 2018

Toinen ja kolmas

Edellisiin päiviin on mahtunut paljon. Sovimme tulevan työpaikkamme kanssa että tapaamme yhteyshenkilömme vasta torstaina. Keskiviikko jäi siis täysin vapaaksi ja saimme koko päivän aikaa tutustua ympäristöön.
Hautajaiset

James, Sailon puoliso kertoi meille tiistaina Kathmandun nähtävyyksistä ja päätimmekin heti keskiviikkona suunnata Pashupatin temppelille hindujen pyhään paikkaan. Paikka on todella vaikuttava. Itse temppeliin sisälle pääsevät vain hindut, mutta alue oli meille jo todella mieleenpainuva kokemus. Seurasimme hautajaisseremoniaa, johon kuuluu paljon erilaisia rituaaleja muun muassa ruumiin polttaminen joen varrella ja kaikki tämä tapahtui siinä silmiemme alla, erikoista hämmentävää..

Temppelin jälkeen päätimme kävellä takaisin kotiin Lalitpuriin. Matka on kilometreissa vain n. 8km mutta aikaa tähän kului koko iltapäivä. Kathmandu on upea kaupunki josta löytää vaikka mitä ja minkalaisia kaupunginosia. Uskoisin että löysin eilen lempikaupunginosani Patanin, joka on melko lähellä meidän kotia. Ihana kaupunginosa täynnä pieniä ahtaita katuja, käsitöitä ja taidemaalareita. Terasseja tolojen katoilla ja paljon värikkäitä lippuja.
Viereisissä hautajaisissa oltiin jo polttovaiheessa

Tänään torstaina vierailimme heti aamupäivästä WHR:n toimistolla, johon Sailo lähti mukaamme. Sailon avustuksella ajoimme paikalle kahdella eri bussilla eli siis pikku hiacella jotka olivat täysin täyteen tungettuja. Nyt voidaan todeta, kuinka monta miestä mahtuu hiaceen? Vastaus MONTA.
WHR:n toimistolla tapasimme Uman, meidän koordinaattorimme. Uma vaikutti oikein mukavalta ja sovimme lähinnä käytännön asioista skeä huomisesta aikataulusta.

Nyt on mentävä keittiöön lämmittelemään, pata on kannettu sisään!

Patan 



tiistai 6. helmikuuta 2018

Ensimmäinen päivä

Eilen saavuttiin Kathmanduun, lensimme Dohan kautta ja matka sujui kaikin puolin mutkitta. Plussana lentoyhtiömme nosti meidät viimeiselle välille businesluokkaan.

Kathmandussa meitä oli vastassa Sailo, koulumme koordinaattori täältä Nepalin päästä. Sailo otti meidät vastaan hyvin lämpimästi ja lähdimme hänen kanssaan taxilla kohti majapaikkaamme Kathmandun  Lalitpuria.

Sailon koti, joka toimii majapaikkanamme on ihana nepalilainen kolmikerroksinen talo. Pinkit seinät ja talon kattoterassi sulatti sydämmeni heti.
Me saimme huoneen kakkoskerroksesta, samassa kerroksessa myös länkkärivessa ja suihku, josta tulee lämmintä vettä aina päiväsaikaan. Olen erittäin tyytyväinen.

Eilen Sailo kokkasi meille illallista ja istuimme nuotiolla talon pihassa. Hetken pihassa istumisen jälkeen, Sailo päätti että ulkona on liian kylmä viedään koko palava pata sisälle ja sitten istuimmekin palavan padan äärellä keitttiön lattialla.

Ensimmäisestä yöstä ja illasta oppineena, sisällä on aina kylmä. Yöllä asteet saattavat laskea n.10`C, vaikka päivällä lämpöä olisi 25´C. Villasukat aina jalassa sisällä ja iltaisin ei suihkuun, jotain on jo opittu.

Tänään olemme pyörineet tässä lähialueella, jotta saisimme jotain käsitystä siitä missä olemme ja mihin täältä pääsee ja mitä täältä löytyy. Alue on todella mukavan oloista, melko autenttista Kathmandua. Sailon avulla löysimme ruokakaupan ja saimme hankittua myös liittymät ja nepalinumerot. Kaupasta mukaan tarttui muun muassa nepalilaista kahvia, hyvin mielenkiintoisen makuista, tänään valmistus ehkä ei ihan onnistunut, sillä suuhuni eksyi kahvia nauttiessani melko paljon kahviporoja, mutta ehkä opin tämän vielä. Hedelmät täällä ovat myös hyviä, pitää vaan löytää kauppias joka ei ole ihan pahimmassa pölyssä istunut koko päivää korinsa kanssa. Onneksemme Sailolla on hyvät suhteet myös hedelmäkauppiaisiin.

Talomme katolta on muuten upeat näkymät Kathmandun ylle, palaan näihin maisemiin myöhemmin.



Meidän talo ja Sailo